Odotan aina innolla Avoimen Ammattikorkeakoulun koulutuskalenterin aarteita. Täytyy tunnustaa, että olen niihin vähän koukussa. Ennenvanhaan, kun kurssit olivat meille eläkeläisille maksuttomia, tulikin valittua useampia kursseja, mutta nyt on kurssitarjonta ohentunut seitinohueksi ja hinnatkin hypänneet pilviin. Ainakin näin eläkeläisen mittapuun mukaan.
Löysin kuitenkin taas yhden itselleni sopivan kurssin! Koristemaalauksen! Tällä kertaa olin kurssin ainoa Avoimen Ammattikorkeakoulun puolelta. Kaikki muut olivat nuoria, lahjakkaita tutkinto-opiskelijoita. Minä mummona siellä joukon jatkona.
Olen kokeillut kaikenlaisia älyttömän ihania kursseja ja ollut opettajilleni isoksi vaivaksi ja painajaiseksi, mutta nyt kuvittelin selviäväni kunnialla. Olenhan minä nyt sivellintä heilutellut. Helppo homma! No ei.
Värien sekoittaminen
Värit sekoitettiin itse. Siihen tarvittiin väripigmenttiä, vernissaa (vai oliko vermuttia, ne menee multa aina sekaisin), liitua ja dammaria. Dammarin piti olla lämmitettyä ja juoksevaa koko ajan, muuten meni kökkäreiksi. Sitä kuitenkin tarvittiin, että saatiin väri luistavaksi ja vähän nopeammin kuivuvaksi.
Okei. Vähän teoriaa ja videoita. Ihanaa! Näytti niin helpolta ja jälki oli siellä videolla upeaa. Sitten piti vähän harjoitella. Öh, ihan kuin en olisi ikinä pidellyt sivellintä kädessäni. Jälki oli kamalaa, värit tökkivät, lopputulos ei sinne päinkään kuin piti olla. Ai tulppaaneiltako näiden piti näyttää – aikamala! No eihän mun mitään tulppaaneita tarvinnut työhöni maalatakaan. Eihän?
Ennen kuin päästiin kunnolla aloittamaan, piti valmistella maalauksen pohja. Se oli vaneria, mun vanerin paksuus oli 10 milliä ja muut mitat 400 x 700 mm. Sitä oli jo käytetty aikaisemmin joihinkin harjoituksiin. Niinpä siitä piti hioa vanhat sotkut pois. Epäkeskohiomakoneella sai kivan lopputuloksen melko helposti. Ai miten ihanan sileältä sen pinta tuntuikaan!
Pohjan valmistelu
Piti sitten valita pohjan väri. Ajattelin, että vihreä on aina hyvä. Niinpä touhussani sekoittelin hienon vihreän värin ja sudin sen reippaasti pohjaan. Olinkin sitten niin reipas, että en ilmeisesti malttanut kunnolla sekoitella väriä, vaan kuivuttuaankin se oli täynnä kamalia kökkäreitä. Pohja oli ihan rupinen. Tietysti ajattelin, että ei muu auta kuin aloittaa alusta. Hiominen, maalaaminen, viikonmittainen kuivaaminen… Opettaja kuitenkin lohdutti, että kyllä tästä selvitään vähemmälläkin – varovainen hiominen öljyn avulla saattaa pelastaa.
No, tulihan siitä vähän parempi. Näkyi kuitenkin tekemisen ja oman käden jälki…
Teen yleensä maalauksissani pikkutarkkaa jälkeä, mutta voikamala kuinka tuskastuttavia onkaan nuo pohjustamiset ja muut pohjatyöt. Niitä en jaksa. En mitenkään.
Kuva työhön
No mitäs siihen sitten maalaisi? Jokainen sai valita haluamansa mallin perinteisistä kuvioista. Sai toki keksiä jotain ihan omaakin. Monet näistä perinteisistä malleista vaativat jonkunlaista symmetriaa ja tiettyä kaavamaisuutta. Eipä ihan mun juttu. Niinpä päädyinkin tähän kuvaan, jonka löysin Pinterestistä. Katsoin siitä mallia ja yritin piirrellä suht samanlaisen ihan himppasen isompaan kokoon. Piti sitä vähän muuttaa, kun ei meinannut mahtua käytettävissä olevaan tilaan. Enkä nyt muutenkaan ihan samanlaista halunnut.
Teippasin kaksi aakolmosta yhteen ja piirtelin paperille suunnilleen mallin mukaan kuvioita. Piti vielä lisätä pieni soiro yläreunaan.
Kuvan siirto
Sittenhän ne piti saada siihen vanerille… Oli parikin vaihtoehtoa. Voi tökkiä siihen paperille viivojen kohdille reikiä ja töpötellä niiden läpi liitujauholla kuvion vaneriin. Taisivat suunnilleen kaikki muut kurssilaiset tehdä niin, mutta kun minä olen vanhan ajan kalkkeripaperimummo, niin halusin tehdä homman kuten ennenvanhaan tehtiin.
Niinpä levitin liitujauhoa paperin nurjalle puolelle ja osa kerrallaan piirsin kuvion vanerille. Pakko oli tosiaan tehdä osa kerrallaan, koska muuten kaikki meni ihan sotkuiseksi eikä homma toiminut. Tietenkin piti teipata paperi kiinni vaneriin, että kuviot kohdistuivat edes suunnilleen paikoilleen.
Sitä mukaa kun sain osan kuviota siirrettyä liidulla pohjaan, oli parasta piirtää liitu-öljyseoksella viivat paikoilleen. Muutenhan ne hävisivät (liitu)pölynä ilmaan. Piti yrittää tehdä aika ohuita viivoja, jos halusi saada ohuita viivoja myös lopulliseen työhön. Tämän huomasin tosin vasta myöhemmin. Paljon myöhemmin.
Varsinainen kuvion maalaaminen
Ja – oivoi sentään, ihanaa – sitten pääsin maalaamaan itse kuvioita! Sekoitin yhden sävyn kerrallaan, siihen lisää sävyjä, varjoja ja valoja. Sekoitusalustana oli kaakeli, aika pieni, oikeastaan vähän liiankin pieni. Pakko oli lisätä pigmenttiä. Lisätä vähän toista pigmenttiä. Ja lisätä vähän toista. Ja lisätä taas jotain muuta. Sitten vähän lisää öljyä. Liraus dammaria. Tupsaus liitua. Lisää pigmenttiä. Lopulta kaakelinpalani oli täynnä epämääräisiä lätäköitä. Ihan hirveetä, oli kommentti. Sillä olisi varmaan maalannut melkein koko seinän, kun oli melkoisen riittoisaa. Topakkana kuitenkin aloitin tällä ihan hirveällä sotkulla. Toki jouduin lisäämään siihen vieläkin kaikenlaista, tummaa ja vaaleaa, kirkasta ja valkoista, että sain kuvioihin riittävästi kontrastia.
Sama toistui tietenkin joka värin kohdalla. Yritin olla huolellinen, mutta kun akryylivärien nopeaan kuivumiseen tottuneena maalasin näillä hitaasti kuivuvilla öljyillä, oli joka paikka kuvioiden taustalla täynnä sotkua. Jos lisäsin väriseokseeni liikaa liitua, maalistani tuli hetkessä kökkäreistä ja nihkeää, jota ei pystynyt levittämään sujuvasti mitenkään. Jos lisäsin liikaa öljyä, se levisi joka paikkaan, eikä pysynyt kuosissaan. Hiha levitti värejä myös tehokkaasti. Kämmenen sivu osui joka paikkaan ja monisti tehokkaasti kaikki tuhruni. Ihan kamalan näköistä! Näistäkin sotkuista piti päästä eroon öljyllä. No, ehkä osittain, osa toki jäi.
Otin kuvia tekeleestäni ja kotona ihmeteltiin, että eikö tuo jo ole valmis. No eipä ole, ei. Pitää lisätä yksityiskohtia. Ja lisää yksityiskohtia. Pitää vielä vetää patinat pintaan. Patinan alle pitäisi hävitä iso osa aikaisemmin tekemistäni virheistä. Ja pitää malttaa odottaa värien kuivumista.
Patinointi
Taas oltiin aika jännän äärellä! Nyt piti tehdä levite vihreästä umbrasta ja öljystä ja levittää se koko komeuden päälle! Hups heijaa – sinne hävisi ruskean mössön alle tarkkaan sekoitetut värisävyni. Onneksi olin nähnyt opettajan mallisuorituksen etukäteen, muuten en olisi uskaltanut tätä vaihetta suorittaa. Vähän jännitti tässä vaiheessa, kun aloin kihnuttaa liikoja värejä kirkkaammaksi haluamistani kohdista pois. Kaikkihan ei tietenkään lähtenyt, (ei tosin kai ollut tarkoituskaan) kun olin saanut osan pinnasta tosi karkeaksi. Suurin osa kuitenkin lähti, kuten halusinkin. Vielä joistain pienemmistä yksityiskohdista putsailin pumpulipuikolla vähän lisää kirkasta näkyviin. Tähän mun työhöni tuo patinointi sopi lopulta mielestäni tosi mainiosti.
Ja jälleen piti odottaa viikko, kunnes pääsin levittämään suojaavan pinnan tekeleeni pintaan. Laitoin vahaa. Olisin voinut laittaa öljyäkin, mutta jostain syystä halusin vahaa. Olin hämmästyksekseni niin hyvissä ajoin valmis, että ehdin vahata ja kiillottaa pinnan ainakin kuuteen kertaan. Vielä voisin vähä villasukalla hinkata. Puhtaalla villasukalla, jota ei haittaisi pieni kuluminen osittain karkealla pinnalla.
Lopputulos
Kaikista mokistani huolimatta tykkään lopputuloksesta! Mun työni oli tosi erilainen kuin muilla kurssilaisilla, jotka tekivät aivan upeita töitä tällä perinteisellä tekniikalla. Ihan käsittämätöntä, kuinka taitavia ja lahjakkaita tekijöitä on tuolta tulossa työelämään! Tässäkin tekniikka on vaativa ja odotukset itselle ja omalle tekemiselle saattavat olla tosi isoja. Jos ensivaiheen omat näkemykset eivät vastaakaan lopputulosta, voi tuntea jopa vähän epäonnistuneensa. Tällä minun elämänkokemuksellani lopputulos voi hyvin olla aivan erilainen kuin alkuperäinen suunnitelma ja silti ihan super onnistunut!
Tässä on paljon virheitä ja huonosti tehtyjä kohtia. Tiedän sen. Opettajat, alan opiskelijat ja ammattilaiset tietää sen. Kaikki eivät onneksi niitä huomaa, ja opettajatkin ovat niin kilttejä, etteivät sano niistä mitään. Ainakaan paljon mitään. Toivottavasti.
Olipa taas kivaa!
