Avoimen ammattikorkeakoulun viimeinen kurssini tänä keväänä oli rustiikkikurssi. Mahdollisuus monenmoiseen puuhasteluun oli tässäkin, teoriaosuudessa kerrottiin aiheesta, jonka jälkeen meillä oli kohtuullisen vapaat kädet omien ideoidemme toteuttamiseen. Kurssi oli melko suppea, vain viisi opintopistettä, mutta siinäkin oli mahdollisuus tehdä kaikenlaista mukavaa.
Itse halusin tehdä pihamme hopeapajuista tuolin. No en tietenkään mitään normaalia, vaan jotain hauskaa ja erilaista. Vähän piti etsiä netistä ideoita ja löysin kuin löysinkin jotain, mitä halusin kokeilla!
Sahasin hopeapajujen ylikasvaneita oksia uudella pikkiriikkisellä ”moottorisahallani” ja keräsin vinot pinot oksia. Sain ne sullottua autoni kyytiin (ihan hirveä määrä roskaa, kukahan imuroisi!). Rakentelin tuolin rungon ja olin riemuissani täydellisen sopivista tuolin takajaloista. Tietenkin toinen niistä pyörähti kasausvaiheessa ja eipä nuo enää olleet ihan täydellisen sopivia – toinen länksötti toiseen suuntaan ja toinen tietysti toiseen. Mutta eipä tuolle enää mitään voinut, oli mentävä eteenpäin.
Tukipuita sitten aloin muotoilla. Piti rouhia oksiin uria, joihin istuinosan palikat soljuisivat kauniisti ja sopuisasti. Noooh, eipä ollut sovusta tietoakaan, urat eivät olleet lähelläkään linjassa, mutta minkäs teet, kun yksikään oksa ei ollut täysin suora. Soveltamalla oli mentävä eteenpäin.
Minusta tuli oikein näppärä porakoneen käyttäjä tuolinrakennuksen aikana! Oli porattava ja ruuvattava. Käytössäni oli ainoastaan yksi porakone, johon vaihtelin tarvittavia osia tasalta ja puolelta. Homma olisi tietysti joutunut puolta nopeammin kahdella koneella. Mutta mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa. Aikaa riitti joka tapauksessa myös sosiaaliseen puoleen. Antoisat keskustelut olivat tämänkin homman suola ja sokeri, kuten myös käsittämättömän kärsivälliset ja kannustavat opettajat. Mitenkään en voi ymmärtää, kuinka he meitä tässäkin kestivät…
Kurssi päättyi tänään, omana tuotoksenani oli tämä ihan älytön ja rumanhieno peikkokuninkaan valtaistuin. Sehän oli vielä aamulla lähes keinutuoli, mutta jalkoja sahaamalla se tasoittui. Samoin suurin selkänojan vinous hävisi pienillä poppaskonsteilla. Käsinojiin punoin juuttinarua, joka tasoitti osaltaan isoimpia mutkia.
Oma haasteensa oli vielä koko komeuden saaminen kotiin. Opettajan avustuksella sain sullottua härpäkkeen pieneen autooni ja sain sen vielä kunnialla sieltä poistettuakin, rikkomatta katon verhoilua. Siellä se nyt on, omalla pihalla.
Siinä on ihan yllättävän hyvä istua, se on tuore – pukkaa lehteä sieltä sun täältä, ei keiku, jos alusta on tasainen. Ja ruuveja on enemmän kuin voisi ikinä kuvitellakaan! Riittävän kosteassa paikassa se varmaan juurtuisi ja alkaisi kasvaa uutta oksistoa, mutta katsotaan, kuinka Suomen kesä edistyy!